Työni on varmistaa että te saatte yrityksellenne onnistuneet kuvat tarpeidenne mukaisesti, oli kyse sitten henkilöstön kuvaamisesta, brändikuvauksesta tai kuvapankin luomisesta yrityksenne visuaalisen ilmeen mukaisesti. Jokainen asiakas ja kuvaus on minulle tärkeä ja teen kaiken sillä ammattitaidolla joka minulle on näinä 15:a vuotena kertynyt. Kuvaan mielelläni ihmisiä, olen aloittanut urani muotokuvaajana, joten henkilöohjaus ja kuvaustunnelman luominen ja rentouttaminen on kokemusteni kautta muodostunut yhdeksi vahvuuksistani. Asiakaskuntani koostuu kuitenkin laajasti eri alojen yrityksistä joille kuvaan laidasta laitaan, minkä koenkin ammattini rikkaudeksi, yksikään päivä tai kuvaus ei ole samanlainen. Koen myös tärkeäksi kehittyä ja kouluttautua ja täten tarjota päivitettyä osaamista asiakkaille. Viimeisimpänä suoritin media-alan erikoisammattitutkinnon (Meat, kesäkuu 2021), mutta myös omien projektien teko ruokkii luovuutta.
Kuulun Suomen Ammattivalokuvaajien liittoon ja olen vuosien varrella saanut menestystä heidän järjestämissään vuoden valokuvaajakilpailussa (FPA). Kuvani on saanut myös huomiota kansainvälisissä kilpailuissa vuosien varrella.
Ota yhteyttä niin selvitetään miten voisin olla teidän yrityksellenne parhaiten avuksi ja miten te voisitte hyötyä ammattilaatuisista kuvista firmassanne.
Ni kan också få betjäning på svenska.
Anna-Liisa,
kip, vat, veat, meat, ep, qep
Koulutus ja arvonimet:
Qualified European photographer (Qep) 2021
European photographer (EP) 2020
Valokuvaajamestari (Meat) VVI 2020-2021
Valokuvaajan erikoisammattitutkinto 2012-2014
Valokuvaajain ammattitutkintokoulutus, VVI 05-06
Kuvallisen Ilmaisun Perustutkinto, VVI 03-05
Valokuvaajan Ammattitutkinto, Voionmaan opisto 00-02
Julkaisut:
Älä palele, neulontakirja 2022, Hapanjuuri taipuu 2020, Leipävallankumous 2018, Maijan ruokavuodet 2017, Säilö ja kokkaa 2016, Rakkaat juurekset 2013, Uusi Mustamakkara 2012.
Kilpailumenestystä mm:
Finalisti commercial-sarjassa, FPA 2023
Official selection ja kunniamainontoja, Ipa awards 2023
Bronze, fashion and beauty kategoriassa, WPE 2023
Gold winner kahdessa eri kategoriassa, European photographer awards 2023
Platinum ja gold winner eri kategorioissa, European photographer awards 2022
Gold merit, fine art-kategoriassa, Muse photography awards 2022
Kunniamaininta, Fep-european photographers awards 2022
Bronze with distinction ja bronze, Portrait masters 2022
Official selection ja kunniamainontoja, Ipa awards 2022
3. sija Vuoden Muotokuvaajakilpailun lemmikkieläinsarjassa 2018
3. sija Vuoden Muotokuvaajakilpailun Muotokuvasarjassa 2014
3. sija Vuoden Muotokuvaajakilpailun Valmistujaiskuvasarjassa 2012
Ja lukuisia muita sijoituksia ja kunniamainintoja kyseisestä kilpailusta.
Näyttelyt:
Tulevaisuuden murehtijat-current continuous, Terde, Finlayson, Tampere Photo festival 2022
Polulta poikenneet, Walleniuksen Vapriikki, elokuu 2022, Vooninki, Finlayson joulukuu 2022,
Funkkistalo, Sastamala, tammikuu 2023, Pääkirjasto Metso huhtikuu 2023
Muotokuvamaailma, yhteisnäyttely Galleria Nottbeck 2011
Tampereen muotokuvaajat yhteisnäyttely, Frenckelin aukiokäytävä 2010
Asiakkaitani ovat mm: