Ekoru brändikuvaus

Mallikuvaus kosmos-korun kanssa.

Ystäväni Laura Saarivuori-Eskola on taitava ja lahjakas korusuunnittelija jonka yritys Ekoru täytti juuri 15 vuotta. Syksyllä nähtyämme pitkästä aikaa rupesimme suunnittelemaan yhteistyötä kuvausprojektin nimissä, hän nimittäin tarvitsi uusia kuvia yritykselleen ja minä taas asiakasta kenen kanssa tehdä fiilisvideoita.

Siitä kaikki lähtikin suht vauhdilla etenemään, muutaman palaverin myötä meillä oli sovittuna mallit, kuvauspaikka ja kuvaustyyli. Mukaan projektiimme saimme myös vaatesuunnittelija Lauri Järvisen. Tein halutusta tunnelmasta moodboardit ja valaisu- ja kuvankäsittelysuunnitelman ja videoista käsikirjoitukset niin Lauralle kuin malleille nähtäviksi jotta olisimme kaikki samalla sivulla siinä mitä haemme. Kaikki tämä helpottaa minua pitämään langat käsissäni kuvaushetkellä mutta myös pitämään huolta siitä että kuvien tyyli pysyy samassa linjassa läpi koko projektin ja palvelee ennen kaikkea yrityksen visuaalista ulkonäköä.

Ekoru edustaa ekologista ja kestävää tyyliä ja valitsimme kuviin tummanpuhuvampaa tyyliä. Luonto on tärkeä inspiraation lähde Lauralle joten tämän myötä oli helppoa valita paikaksi metsä ja sieltä vielä se hieman synkempi ja tummempi nurkkaus. Kuvauspäiviä oli kaksi ja molemmat päivät olivat kylmät hyytävällä marraskuisella tuulella varustettuna, mutta mallimme olivat reippaita ja ennen kaikkea hyvin kylmää sietäviä, joten saimme kuvaukset hienosti toteutettua, kiitos vielä Emmi the Artist ja Shewolfafraidofthedark. Täältä voit tutustua hieman bts-matskuun mitä Laura kuvasi.

Kaikenkaikkiaan Ekoru sai valmiita kuvia reilu parisenkymmentä ja fiilisvideoita kaksi, mitkä pätkäsin vielä hieman lyhyemmiksi kolmeksi eri videoksi jotka ovat helpommin jaettavissa sosiaalisessa mediassa. Meidän projekti jatkuu yhä ja tähän on helppo lisätä vielä kuvaukset Laurasta itsestään, tuotekuvat koruista ja muita fiilistelyjä Lauran työpajalta. Nämä kaikki kasvattavat suuresti yrityksen materiaalipankkia ja helpottavat yrittäjän arkea ja tuovat medianäkyvyyttä. Kun kuvat ovat valmiina ei mene turhaa aikaa niiden luomiseen tyhjästä. Koska kaikki visuaalinen materiaali seuraa samaa linjaa luo se asiakkaalle ymmärryksen siitä mitä ja kuka olet. Tämä on brändikuvaamista helpoimmillaan.